Kun asiakas rentoutuu, rentoutuu myös hoitaja

Hoitopöydän ääressä rauha kulkee kahteen suuntaan.

Moni AUVO-menetelmän hoitaja tunnistaa, miten oma olo muuttuu hoidon aikana. Olo on rauhallisempi ja rennompi. Samaan aikaan hoitopöydällä lepäävän asiakkaan hengitys on syventynyt, hartiat laskeutuneet ja kasvot pehmenneet.

Hoitojen tekeminen rentouttaa siis myös hoitajaa. Mutta miksi ja miten?

Myös hoitaja pääsee nauttimaan hoidon vaikutuksesta

AUVO-menetelmän kolme peruspilaria ovat kosketus, musiikki ja läsnäolo. Ne on rakennettu rauhoittamaan asiakasta, mutta yhtä lailla ne vaikuttavat hoitajaan.

Musiikki soi hoidon läpi ja rauhoittaa kaikkia huoneessa olevia. Kosketus ei ole yksisuuntaista: kun kädet lepäävät toisen kehon päällä, myös koskettaja tuntee sen omissa käsissään. Läsnäolo taas tarkoittaa, että mieli on yhdessä paikassa. Se on tässä hetkessä, ei huomisessa eikä edellisessä asiakkaassa.

Lisäksi AUVO-hoidon rakenne on selkeä. Hoitoalueet ovat aina samat, joten hoitajan ei tarvitse miettiä, mitä seuraavaksi tekisi tai tekeekö oikein. Kun suorittamisen paine puuttuu, mieli saa levätä ja keho seuraa perässä.

Hermostomme keskustelevat toistensa kanssa

Olemme hermostollisesti yhteydessä toisiimme paljon enemmän kuin tiedostamme. Hermostot juttelevat keskenään koko ajan, monin eri tavoin ja ilman että sitä edes huomaa: äänensävyn, hengityksen, asennon ja läsnäolon kautta. Siksi toisen ihmisen rauhallinen seura rauhoittaa meitä. (Samoin kuin joskus tapahtuu, että kireä tunnelma tarttuu muihin huoneessa oleviin kuin itsestään.)

Fyysisessä kosketuksessa tämä "hermostojen keskustelu" on ehkä kaikkein suorinta. Tutkimuksissakin on todettu, että esimerkiksi kädestä pitäessä ihmisten syke ja hengitys alkavat tahdistua. Lisäksi hoitajan katkeamaton läsnäolo luo tiiviin yhteyden asiakkaaseen.

Hoidossa se tarkoittaa, että kun asiakkaan keho alkaa rauhoittua, hoitajan keho seuraa mukana. Rentoutuminen ei jää vain asiakkaaseen, vaan se on yhteinen tila.

"Minäkö tämän sain aikaan?"

AUVO-kosketushoitajan työssä on yksi erityinen asia. Hoidon ensivaikutuksen näkee heti. Sen huomaa jo hoidon aikana. Sen huomaa asiakkaiden ensimmäisistä kommenteista heti hoidon päätyttyä. Ja sen huomaa siitä, mitä he kertovat vielä seuraavina öinä ja päivinä.

Yksi opiskelijamme kuvasi juuri: "On ihan käsittämätön tunne, että on saanut tuollaisia kokemuksia aikaan. Siis minä. Vaikka en ole ikinä tehnyt mitään tällaista. Ihan uskomatonta."

Muistan tämän tunteen hyvin itsekin, oman hoitoharjoitteluni alkuajoilta yli kymmenen vuoden takaa. Vaikka olin vielä todella epävarma, asiakkaiden kokema muutos hoidon myötä oli silti valtava. Yllätyin tästä joka ikisen asiakkaan kohdalla, ja juuri tuo kokemus oli se, joka innosti itseänikin jatkamaan harjoittelua ja tarjoamaan hoitoja. Halusin tarjota tuollaisia kokemuksia ihmisille lisää.

Iloa toisen ilosta

Buddhalaisessa perinteessä on sana mudita. Se tarkoittaa iloa toisen ilosta. Se ei ole ylpeyttä omasta suorituksesta, vaan puhdasta iloa siitä, että toisella on nyt hyvä olla.

Itse tunnistan tämän tunteen usein voimakkaimmin heti hoidon jälkeen. Kun asiakas vielä lepäilee hoitopöydällä, huokaisee tai kuvailee ensimmäisillä sanoillaan omaa rentoutunutta oloaan juuri sillä hetkellä. Se on ihana rinnassa läikähtävä tunne. Onni siitä, että on voinut auttaa omalla kosketuksellaan ja läsnäolollaan.

Musiikki, kosketus ja läsnäolo sekä auttamisen ilo tuovat merkitystä ja arvoa myös hoitajalle. Ehkä siksi näitä hoitoja haluaa ja jaksaa tehdä yhä uudelleen.


Lue lisää mm:

Kirjoittaja:
Anna Jalava
Auvo Academy Oy toimitusjohtaja ja pääkouluttaja

Saata olla kiinnostunut myös näistä artikkeleista: