Yrittäjän päivänä yrittäjä ei ole yksin – Kasvuboard sparraamaan Academyn tulevaisuutta
Tänään 5.9. vietetään taas Yrittäjän päivää. Tänä vuonna päivän teemana on "Rohkeutta unelmoida, rohkeutta yrittää, rohkeutta onnistua". Unelmia ja yrittäjyyttä on meiltä löytynyt aina. Nyt olemme löytämässä myös rohkeutta tehdä isosti ja rohkeutta onnistua.
Kun puhutaan liiketoiminnan kehittämisestä, kasvusta ja kansainvälistymisestä, yrittäjä on helposti kovin yksin. Academyssa meitä yrittäjiä on kaksi, mutta vaikka meillä onkin molemmilla kokemusta ja osaamista monelta eri alalta ja erilaisista tehtävistä, emme mekään halua tehdä tätä kaikkea yksin.
Yrittäjälle onkin aina kultaa kallimpaa päästä ympäröimään itsensä oman alansa asiantuntijoilla, sparraajilla ja neuvonantajilla. Tässä suhteessa me olemme Academyssa rikkaita!
Yhteisö ja hankkeet tukena
Meillä on jatkuvasti ympärillämme upea, aktiivinen hoitajien yhteisö, joka pitää meidät kiinni hoitojen tekemisen arjessa, realiteeteissa ja mahdollisuuksissa. Olemme onnellisia siitä, että saamme joka päivä olla jollain tavalla suoraan yhteydessä hoitajiemme ja opiskelijoidemme kanssa.
Tänä vuonna olemme saaneet paljon tukea Savon Yrittäjien International Call -hankkeesta, joka on tarjonnut todella arvokkaita kansainvälistymiseen ja kasvuun liittyviä koulutuksia, tietoiskuja, verkostoja, sparrausta ja konsultointia. Academyn kaltaiselle mikroyritykselle näin laaja ammattilaisten tuki on ollut todella arvokasta ja merkittävää.
Pääsimme mukaan myös Kasvu Open -sparrausohjelmaan, joka myös tarjoaa meille arvokasta sparrausta, yhteistyömahdollisuuksia ja uusia verkostoja. Kasvu Openin sparraukset ovat jo nyt tuottaneet meille paitsi näkemystä, myös aivan konkreettisia ideoita.
Academyn oma Kasvuboard
Erityisen innoissamme ja kiitollisia olemme Academyn oman Kasvuboardin toiminnan käynnistymisestä. Saimme kesällä mukaan kolme neuvonantajaa, jotka yhdessä auttavat meitä pitkäjänteisesti ja syvällisesti yrityksen kasvun ja kansainvälistymisen mielenkiintoisissa haasteissa.
Kasvuboardissa neuvonantajina aloittivat Katarina Helander, Mikko Pitkänen ja Sebastian Stenfors. Näiden osaajien titteleitä ja kokemusta on niin pitkä luettelo, että toteamme nyt vain yhteisesti olevamme äärimmäisen kiitollisia kaikesta siitä monipuolisesta osaamisesta, jota nämä yrittäjä- ja yritysmaailman konkarit ovat luvanneet meille neuvonantajan roolissa tarjota!
Kasvuboardin tavoitteena on tukea ja vauhdittaa Academyn kestävää ja inhimillistä kasvua sekä tukea Academyn kansainvälistymisessä ja kehittymisessä. Huippuosaajista muodostuva board tuo meille osaamista, näkökulmia ja uudenlaista ajattelua.
Tuki ei lopu kesken
Meillä on nyt käytettävissämme enemmän tukea ja näkemyksiä kuin koskaan ennen. Tämä antaa meille luottamusta jatkaa innovointia ja kansainvälistymistä niin, että pystymme tarjoamaan ainutlaatuisen AUVO® -menetelmämme entistä laajemmalle yleisölle.
Tärkeiden kumppaneidemme avulla varmistamme, että Academyn kasvu ja kehitys eivät jää kiinni tuen puutteesta. Meillä on ympärillämme asiantuntijoita, jotka auttavat meitä näkemään tulevaisuuden mahdollisuudet selkeämmin ja ohjaavat meitä parhaiden päätösten tekemisessä. Tämä vankka tuki auttaa meitä välttämään sudenkuoppia ja ottamaan rohkeasti askelia eteenpäin.
Academyn kehitys jatkuu vakaana ja tarkoituksenmukaisena. Tulevaisuutemme näyttää valoisalta, ja tiedämme, että varsinkin näiden verkostojemme tukemana voimme saavuttaa tavoitteemme ja vielä enemmän.
Hyvää yrittäjän päivää!

