Uusi toimintamalli nostaa Hoitajayhteisön uudelle tasolle
Yhteisöllisyys on ollut Auvo Academyn toiminnan ytimessä aina ensimmäisistä koulutuksista lähtien. Hoitajamme ovat alusta saakka muodostaneet yhteisön, jossa jaetaan kokemuksia, opitaan yhdessä, tuetaan toisia ja inspiroidutaan kollegoiden kanssa. Nyt olemme ottaneet merkittävän askeleen eteenpäin, kun yhteistyössä yhteisöpedagogi Elvi Kämäräisen kanssa kehitimme entistä järjestelmällisemmän toimintamallin vahvistamaan tätä arvokasta yhteisöä. Tämä työ oli osa Elvin opinnäytetyötä, ja sen tavoitteena oli luoda innovatiivinen malli, joka tuo hoitajillemme konkreettisen väylän osallistua Academyn toiminnan kehittämiseen.
Hoitajien johtoryhmä – asiakaslähtöisesti kehitetty malli
Opinnäytetyössä kehitettiin Hoitajien johtoryhmä, joka toimii linkkinä Academyn ja hoitajayhteisön välillä. Malli perustuu vahvasti asiakaslähtöisyyteen: jokainen vaihe rakentui hoitajilta saadun palautteen ja toiveiden pohjalle, joita kartoitettiin kyselyillä, haastatteluilla ja tapaamisilla. Näin varmistimme, että uusi toimintamalli vastaa aidosti hoitajien tarpeisiin ja tukee heidän työtään.
Elvi kuvaa työprosessiaan seuraavasti:
"Kiitän kaikkia työni mahdollistaneita tahoja, varsinkin Academya ja sen kaikkia asiakkaita. Ilman teitä ei olisi tätä työtä, eikä minulla kaikkea sitä upeaa tietoa kosketuksen voimasta, jonka teiltä työn sivutuotteena sain! Sain koko prosessin aikana paljon kiitosta ja kannustusta hoitajilta, keiden kanssa olin vuorovaikutuksessa. Työni ja uusi yhteisömalli olivat erittäin suosittuja niiden hoitajien parissa, joiden kanssa olin tekemisissä. Minusta tuntui, että työlläni on Academyakin enemmän merkitystä sen asiakkaille. Tämähän työni tarkoitus oli, tuottaa asiakkaille lisää arvoa heidän asiakkuuteensa."
Ainutlaatuinen toimintamalli hyvinvointialalla
Elvin työ nosti esiin Academyn merkittävän kilpailuedun: koko hoitajayhteisömme on täysin poikkeuksellinen hyvinvointialalla. Yksikään muu hoitomuoto ei tue valmistuneiden hoitajien yhteisöllisyyttä samalla tavalla. Yhteisömme vahvuus perustuu jatkuvaan tukeen, jaettuun osaamiseen ja kollegiaaliseen sparraukseen, joita olemme tarjonneet alusta asti. Tämä sitoutuminen yhteisöllisyyteen tekee Academyllä kouluttautumisesta enemmän kuin yksittäisen kurssin – se on portti ammatilliseen kasvuun osana vahvaa yhteisöä.
Hoitajamme ovat kokeneen yhteisön hyvin tärkeäksi, merkitykselliseksi ja arvoa tuovaksi. Yhteisöllisyys on ollut tärkeä tukipilari, joka auttaa etenkin itsenäisesti toimivia hoitajia löytämään vertaistukea ja inspiraatiota. Tämä on ollut yksi Academyn eniten kiitosta saaneista seikoista toimintamme alusta alkaen.
Hoitajien johtoryhmä toimii tämän yhteisön "moottorina", edistäen vertaistukea, kehitysideoiden jakamista ja tapahtumien järjestämistä. Malli ei vain vahvista yhteisöä, vaan parantaa myös asiakaskokemusta ja hoitajien sitoutumista. Tämä järjestelmällisempi kehittämisote tuo entistä enemmän mahdollisuuksia hoitajillemme osallistua ja vaikuttaa yhdessä koko yhteisön hyväksi.
Yhteisöllisyyden kehitys – merkitys Academylle ja hoitajille
Yhteistyö Elvin kanssa on ollut inspiroivaa. Olemme syvästi kiitollisia hänen tekemästään työstä, joka kiteyttää Academyn sitoutumisen yhteisöllisyyteen – yhteen tärkeimmistä arvoistamme. Tämä uusi toimintamalli on tärkeä askel Academyn kehityksessä, ja sen avulla haluamme varmistaa, että hoitajillamme on jatkossakin mahdollisuus kasvattaa ja kehittää sekä omaa osaamistaan että liiketoimintaansa – yhdessä.
Odotamme innolla, että pääsemme ottamaan mallin käyttöön vuoden 2025 alussa ja näkemään sen positiiviset vaikutukset hoitajayhteisössämme.
Opinnäytetyöhön pääsee tutustumaan kokonaisuudessaan täältä: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024112830883
