Usein kysyttyä

Usein kysyttyä hoidoista ja AUVO-menetelmästä
Hoidot perustuvat samaan AUVO®-menetelmään ja niissä on paljon samaa, mutta ne ovat kuitenkin selkeästi kaksi eri hoitoa. Molemmissa hoidoissa käydään läpi koko keho ja molempiin kuuluu musiikki.
AUVO® on 25-minuuttinen hoito, joka rentouttaa mutta myös virkistää. AUVO-hoito voidaan tehdä myös lepotuolissa. Näistä syistä AUVO sopii erinomaisen hyvin esimerkiksi työpaikoille, tai yhdistettynä muihin hoitoihin tai palveluihin.
Auvo Brain Relief® on pidempi, reilu 50 minuuttinen, ja voimakkaammin syvärentouttava hoito. Brain Relief hoito tehdään aina hoitopöydällä selinmakuulla.
Tähän löytyy vastaus blogistamme:
Miten Auvo Brain Relief -menetelmä eroaa muista rentouttavista hoitomenetelmistä?
Kyllä, hoidot sopivat erinomaisesti myös raskaana oleville.
Jos selinmakuulla ei enää ole hyvä olla, voidaan asento tukea tyynyjen avulla hieman kyljelleen tai hoito tehdä lepotuolissa tms. puoli-istuvassa asennossa.
Brain Relief -hoidossa raskaudesta on kuitenkin hyvä kertoa hoitajalle, sillä muutama piste jätetään varmuuden vuoksi käsittelemättä. Auvo-hoidossa näitä pisteitä ei edes käsitellä.
Ei todellakaan haittaa. Kosketus vaikuttaa ja hoitaa, vaikka hoidettava nukahtaisi.
AUVO-menetelmä ei perustu yhteen yksittäiseen teoriaan tai malliin. Menetelmässä on yhtymäkohtia polyvagaaliteorian kuvaamiin ilmiöihin, kuten hermoston säätelyyn, rauhoittumiseen ja turvallisuuden kokemuksen vahvistumiseen. AUVO on kuitenkin ennen kaikkea käytännönläheinen, kliiniseen kokemukseen perustuva hoitomenetelmä, joka on rakentunut useista vaikutteista.
Eivät ole. Auvo Brain Relief -menetelmään ei liity mitään uskonnollista tai aatteellista.
Kyllä voi, mutta mitään vaikutuksia hoidolle ei voi luvata. Erilaiset uneen ja nukkumiseen liittyvät häiriöt ovat tyypillisimpiä vaivoja, joihin hoidossa käyneet asiakkaat ovat kommentoineen saaneensa helpotusta.
Hyvin vähän. Nämä ovat normaaleja esteitä kaikille kosketushoidoille: tulehdustila, kuume, nautittu alkoholi (tai huumausaineet) ja hoitamaton syöpä. Auvo Brain Relief -hoidossa jotkin sairaudet tai lääkitykset vaativat keskustelun ennen hoitoa, jotta ne voidaan ottaa huomioon.
Valitettavasti ei. Henkilöstöeduilla (esim. ePassi) ei voi maksaa hoitopalveluita. Tämä perustuu Verottajan rajaukseen, eikä meidän tai palveluntarjoajien päätöksiin.
Hoidot ovat arvonlisäverolain piirissä olevia palveluita ja niiden hintaan sisältyy arvonlisävero 25,5%. Monet hoitajistamme tekevät kuitenkin hoitoja sivutoimisesti tai pienimuotoisesti, jolloin arvonlisäverovelvollisuuden raja ei välttämättä täyty, ja silloin hoidon arvonlisävero on 0%. Tarvittaessa tarkista arvonlisäveron osuus hoitajaltasi.
Usein kysyttyä hoitajakoulutuksista
AUVO®-hoito on lyhyempi ja kevyempi, ja näin on myös hoitajakoulutus.
AUVO-hoitajakoulutuksesta on helppo ja nopea aloittaa, vaikka sinulla ei ole olisi mitään aiempaa hoitokokemusta, ja vaikka et vielä edes tietäisi haluatko tehdä hoitoja kaupallisesti. Alkuun pääsee nopeasti ja hoitajakoulutus maksaa itsensä takaisin nopeasti.
Auvo Brain Relief® -hoitajakoulutus on pidempi ja se tähtää aina hoitojen kaupalliseen tekemiseen.
Suosittelemme ehdottomasti aloittamaan AUVO®-hoitoon tutustumisesta. Hoito on lyhyempi ja helpompi oppia, ja sen kanssa pääsee nopeammin kiinni hoitojen tekemiseen ja myymiseen.
Kun hallitset AUVO®-hoidon, sinun on sen jälkeen helpompi halutessasi kouluttautua myös Auvo Brain Relief® -hoitajaksi.
Ei tarvitse! Menetelmä on suunniteltu niin, että kun hoidon tekee oikein, se on turvallinen, eikä sillä voi aiheuttaa mitään vahinkoa. Lisäksi hoitojen koulutukset on suunniteltu niin, että jokainen oppii tekemään hoidon ilman mitään fysiologian tms. osaamista.
Verrattuna esimerkiksi hierontaan, AUVO®-menetelmän hoidot ovat hoitajalle huomattavasti kevyempiä. Monet hoitajat ovatkin hakeutuneet näiden hoitojen pariin nimenomaan siksi, että näitä on kevyempi tehdä, eivätkä esimerkiksi käsien nivelet rasitu pahasti. Hoitajan ergonomiasta huolehditaan hoitajakoulutuksessa tarkasti.
AUVO-hoitajakoulutus ei ole sidottu paikkaan eikä aikaan. Opinnot koostuvat pääosin omassa tahdissa tehtävistä verkko-opinnoista. Ainoastaan koulutuksen lopussa käytävä diplomivalmennus tapahtuu valitsemasi AUVO-valmentajan luona. Valmentajien yhteystiedot löydät täältä.
Suosittelemme täydentämään AUVO-hoitajakoulutusta lähiopetuksella AUVO-kurssilla. Löydät lisätietoa kursseista ja ajankohtaiset tulevat kurssipaikat täältä.
Auvo Brain Relief -hoitajakoulutukseen sisältyy aina lähiopetusviikonloppu. Koulutuksia järjestetään eri puolilla Suomea vaihdellen noin 10 eri paikkakunnalla. Tulevat koulutukset näet aina täältä.
Lisäksi koulutuksen lopussa käytävä diplomivalmennus tapahtuu valitsemasi kouluttajan luona. Valmentajien yhteystiedot löydät täältä.
Kyllä voi. Lue tarkemmin koulutuskohtaisilta sivuilta. Koulutuksen varausmaksu tai ensimmäinen maksuerä tulee aina maksaa verkkokaupassa koulutukseen ilmoittautumisen yhteydessä.
Erissä maksaessa laskutuslisä 5€/lasku.
Kyllä, toisesta hoitajakoulutuksesta saa alennusta 120€+ALV! Ei ole väliä kumman hoitajakoulutuksen käy ensin.
Ilman lähipäiville osallistumista ei hoitajakoulutuksessa pysty etenemään.
Lue peruutusehdot koulutuskohtaisilta sivuilta.
Ei tarvitse. Voit tehdä hoitoja pienimuotoisesti omalla verokortillasi esimerkiksi nykyisen työsi ohessa tai opiskelijana. Tähän saat ohjeita hoitajakoulutuksessa.
Verottajan näkökulmasta, jos toiminta ei täytä elinkeinotoiminnan tunnusmerkkejä, katsotaan toiminta muuksi tulonhankkimistoiminnaksi tai harrastustoimintaan rinnastettavaksi toiminnaksi ja tulo verotetaan tuloverolain säännösten mukaan. Tarkista aina tarkat ja ajankohtaiset ehdot verottajan sivuilta.
Kotona hoitoja tehdessä ei tarvitse huolehtia musiikin toiston luvista. Samoin monissa julkisissa tiloissa kuten kouluissa ja yrityksissä musiikkiluvat pitäisi olla hoidettu tilanhaltijan puolesta. Jos teet hoitoja jonkun toisen tiloissa, tarkista joko heillä on tilaan liittyvät luvat ja maksut kunnossa. Jos avaat oman vastaanoton, kysy tilannettasi musiikkiluvat.fi palvelusta. Pienissä tiloissa kuukausimaksu jää alle 30€ /kk.
Musiikkilupia käsitellään tarkemmin molemmissa hoitajakoulutuksissa.
AUVO®-menetelmän hoidot sopivat päätoimiselle yrittäjälle muiden palveluiden täydennykseksi, tai ainoana hoitona osa-aikaiselle tekijälle. Hoidot ovat niin rentouttavia, myös hoitajalle, että niitä ei yksinkertaisesti pystyisi tekemään täysipäiväisesti.
Usein kysyttyä muista asioista
Tunnukset lähetetään sinulle sähköpostilla automaattisesti ensimmäisen tilauksesi yhteydessä. Jos sähköpostia ei näy, tarkista roskaposti ja muut kansiot (esim. Gmailin "ilmoitukset" ja "tarjoukset" -kansiot).
Jos tunnusviestiä ei edelleenkään näy, voit aina palauttaa salasanan kirjautumissivun ohjeilla. Tunnuksena toimii aina sähköpostiosoitteesi.
Tunnukset luodaan automaattisesti ensimmäisen tilauksesi yhteydessä, ja jatkossa kaikki seuraavat samalla sähköpostiosoitteella tekemäsi tilaukset yhdistyvät samalle tilille. Et siis tarvitse uusia tunnuksia uusille kursseille, vaan kaikki kurssit kirjautuvat samalle käyttäjätilille.
Jäikö jokin mietityttämään?
Lähetä kysymyksesi meille tästä. Vastaamme sinulle ja voimme lisätä kysymyksesi myös tälle sivulle muidenkin avuksi.
