Krooninen stressi uhkana – AUVO-hoitajien työ hyvinvoinnin puolesta
Nykyajan kiireinen elämäntyyli ja jatkuva kuormitus altistavat meidät krooniselle stressille, joka voi pahimmillaan vaarantaa kokonaisvaltaisen hyvinvointimme. Vaikka lyhytaikainen stressi voi toimia hyödyllisenä voimavarana, pitkään jatkuessaan se johtaa usein vakaviin terveysongelmiin.
Stressistä tiedetään yhä enemmän, ja varmasti jokainen jo tietää että pitkäkestoinen stressi on haitallista. Mutta silti kuormitus vain pahenee. Pitkittynyt stressi voi olla todella vaikeaa tunnistaa ja se voi oireilla hyvin epämääräisesti. Vähitellen stressaantuneeseen olotilaan turtuu niin että ei enää edes tunnista sitä. Ei, vaikka keho ja mieli huutavat jo armoa monin eri tavoin.
Krooninen stressitila voi ilmetä monin eri tavoin, kuten:
- Jatkuvana lihasjännityksenä ja päänsärkyinä
- Uniongelmina ja uupumuksena
- Lisääntyneenä ahdistuksena ja masentuneisuutena
Pitkittynyt stressi vaikuttaa koko kehoon, sillä se heikentää immuunijärjestelmää ja altistaa sydän- ja verisuonitaudeille. Siksi sen hallinta on tärkeää.
Stressikierre on tärkeää pystyä katkaisemaan, mutta miten?
Pitkittyneen stressin katkaisemiseen on olemassa aivan loistavan tehokas ensiapu. Keino, joka tuo välitöntä helpotusta stressikierteeseen ja auttaa kehon omia palautumisen mekanismeja käynnistymään ja toimimaan oikein. Tämä on kaiken lisäksi meille kaikille jo tuttu ja 100% luonnollinen keino.
Koska olet sivuillamme lukemassa tätä tekstiä, arvaat jo varmaan mitä tarkoitan… Puhun tietenkin kosketuksesta. Ei ole kuitenkaan yhdentekevää millainen kosketus auttaa stressiin, koska vääränlainen kosketus voi ahdistaa ja jopa lisätä stressiä.
AUVO® -kosketushoitomenetelmä on syntynyt Suomessa vuosikymmenien kehitystyön pohjalta, ja jo kymmenet tuhannet AUVO® ja Auvo Brain Relief® -hoidot ovat myös osoittaneet sen toimivuuden. Menetelmä perustuu tutkittuun tietoon musiikin ja täsmäkosketuksen suotuisista vaikutuksista mm. kehon tuottamiin välittäjäaineisiin ja turvallisuudentunteen vahvistumiseen. Hoito sopii kaikille ja kaikenlaisissa stressitiloissa.
Koulutus, joka vahvistaa myös osallistujiensa hyvinvointia
Hoitajakoulutuksemme ovat alusta asti saaneet aivan huikeaa palautetta. Me kehittäjät olemme koulutusmateriaalien ja opetuksen suhteen todella vaativia ja kriittisiä, ja onkin ollut häkellyttävää seurata miten valtavasti kiitoksia ja kehuja koulutukset ovat saaneet.
“Koko kurssi oli yhtä ahaa-elämystä. Jokaisen osioin jälkeen olin enemmän ja enemmän innoissani. Tästä sai unelmat siivet alleen. Ihanaa alkaa toteuttamaan uutta unelmaa.”
“Sen verran voin sanoa, että olen yrittänyt aloittaa jos jonkin moista verkkokurssia, mutta olen heittänyt hanskat tiskiin puolivälissä. Tämä kurssi tuntui jo alussa erillaiselta ja minäkin opin olemaan erittäin kärsivällinen ja jaksoin tehdä toistoja ja käydä läpi videoita ja kuunnella kaikki osiot jopa moneen kertaan. Eli opin kärsivällisemmäksi ja ehkä olen oppinut luottamaan viimein itseeni ja tekemiseeni paljon enemmän kuin ennen.”
Suuri osa hoitajakoulutuksistamme perustuu verkkokoulutukseen, vaikka kyseessä on fyysiseen kosketukseen perustuva hoito. Hoitajakoulutuksen voisi helposti toteuttaa pelkkänä lähiopetuksena, mutta meille oli todella tärkeää rakentaa koulutus niin että se on mahdollisimman monen ulottuvilla, ilman pitkiin tai toistuviin lähiopetusjaksoihin sitoutumista. AUVO-hoitajakoulutus on lisäksi täysin omassa tahdissa opiskeltavissa. Osa opiskelijoista ahmii koko hoitajakoulutuksen hyvin intensiivisesti muutamassa viikossa, kun taas osa käy sitä läpi hyvin rauhallisesti kuukausien ajan, tai pitää pidempiä taukojakin. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska elämässä tapahtuu, ja voi tulla monenlaisia yllätyksiä. Eikö olisi aika ristiriitaista, jos rentouttavan menetelmän opinnoissa olisi tiukka aikataulu, joka vain aiheuttaisi stressiä ja kuormitusta!
Auvo-hoitajakoulutus ei kuormita, vaan saamme toistuvasti palautetta siitä miten sekä opiskelu että itse hoitojen tekeminen rentouttavat itse hoitajaakin ja tukevat hoitajan omaa hyvinvointia kokonaisvaltaisesti.
”Hoito hoitaa myös hoitajaa. Sen lisäksi, että olen oppinut hoidon olen saanut itselleni uuden tavan rauhoittua.”
“Opin ja sain ahaa elämyksen siitä, että samalla kun hoidon muita hoidan itseäni. Myös oma käsitykseni musiikin tärkeydestä hoitavana elementtinä, vahvistui.”
”Hoidon tekeminen rentouttaa itseäkin ja nukun hoidon tekemisen jälkeen itsekin paljon paremmin. Lisäksi ihmisten palaute hoitojen jälkeen on ollut ihanaa ja se on myös motivoinut jatkamaan, että tällaiselle on tilausta ja tarvetta.”
Visiomme on herännyt henkiin upeiden hoitajiemme käsissä
Hoitajakoulutukset on aloitettu 2017. Tuolloin saatoimme vain kuvitella, miten ja missä hoitoja voitaisiin hyödyntää. Meillä oli vain valtavan vahva usko siihen, mitä puhuimme. Nyt on kiitollista ja upeaa huomata, että ajatuksemme ja visiomme todellakin toteutuvat, ja kiitos siitä kuuluu kaikille upeille hoitajakoulutukseen lähteneille hoitajillemme!
Kouluttamamme hoitajat tarjoavat AUVO® ja Auvo Brain Relief® -hoitoja itsenäisenä rentouttavana hoitona lukuisille erilaisille kohderyhmille ja erilaisissa ympäristöissä. Lisäksi erityisesti AUVO-hoito on löytänyt itsensä monien muiden hoitojen ja palveluiden kylkeen – tueksi esimerkiksi manuaalisiin terapioihin, valmennuksiin, terapiaan ja muihin palveluihin. Uskomme, että näistä mahdollisuuksissa olemme nähneet vasta alun, ja hoito tulee vielä vakiinnuttamaan paikkansa tärkeänä osana erilaisia hoito- ja palvelukokonaisuuksia.
P.S.
Sinua on varoitettu, Auvo saattaa viedä mennessään ;)
“Vau mikä matka tämä on ollut. Kun lähdin tälle Auvo matkalleni, ajatuksena oli vain oppia jotain kivaa uutta ja mikä sen parempaa kuin rentoutus. En vain tiennyt kuinka hienoon juttuun olinkaan lähtenyt mukaan! En varmaan vuosiin ole ollut jostain näin innoissani. Alkuun jännitti paljon osaanko minä ja entä jos teen jotain väärin, mutta selkeällä ohjeilla oli todella helppo oppia ja Auvoryhmä oli ihan huikea. Silmiä avaavaa on ollut kuinka hyvä vaikutus Auvolla on ihmisiin ja tästä on tullut itselle todella merkittävää. Mieltä lämmittää se, kun pystyy tekemään muille hyvää. “
Tekstissä esiintyvät lainaukset on poimittu Auvo-hoitajakoulutuksen opiskelijoiden kirjoittamista itsearvioinneista. Lisää palautteita sekä hoidosta että hoitajakoulutuksista löydät sivuiltamme ja somesta @auvobrainrelief.
